Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kaikella on aikansa. Pienillä kylilläkin. Nyt on kuitenkin tullut se vaihe matkasta, että nuo kylät haluaa ohittaa asap. Ainakaan niihin ei halua jäädä yöksi.

Saavuin tänään hieman isompaan Fromistan kylään. Autoja! Ääniä! Ehkä koulu jossakin. Lapsia pihalla! Ei tosin ole kuin reilu viikko siitä, kun tarkoitukseni oli jäädä Logronon isoon kaupunkiin viettämään pientä välipäivää, mutta kun en sinä aamuna tuossa isossa cityssä kohdannut yhtäkään hymyilevää ihmistä, päätin jatkaa matkaani ajatellen, että kyllä maalla on mukavaa! Ja ainakin siellä on eläimiä jotka ovat ystävällisiä 😊

Mutta nyt on pikkukyläkiintiö täynnä. Ihana kuunnella, kun autot huristavat pitkin teitä. On useita ja useita kahviloita, ihanan näköinen kakkugalleria ja useita ravintoloita sen yhden pienen supermercadosta vielä pienemmän kaupan sijaan mistä saa sitä vaaleaa leipää ja oliiveja ja säkällä banaaneja. Lisäksi ravintolasta on EHKÄ mahdollisuus saada muutakin ruokaa kuin jotakin settiä ranskalaisten kera.

Kaikkihan alkoi siitä, että aamulla noustessani tuntui, että olen kuollut kuin kivi. Ehkä väsyneempi kuin yhtenäkään aamuna tähän mennessä. Eilinen yli 30km kävelyä ja puhelimen sovelluksen mukainen yli 41000 askelta tuntui vielä kropassa. Olisi tehnyt mieli työntää tulpat syvemmälle korviin ja silmälaput takaisin silmille ja herätä seuraavana päivänä. Hetken olin jo leikkinyt ajatuksella, että kävelisin tänään samanlaisen pätkän kuin eilen. Ja vielä vähän enemmän. Kolmen päivän matka kahteen päivään. Mutta liikkeelle lähdettyäni ajatus karisi melko nopeasti mielestä. Ei pysty. Ihminen ei tämän ikäisenä enää palaudu rasituksesta kuten nuorena ja tällaisella reissulla kroppa käy melkoisilla ylikierroksilla.

Ensimmäisen kerran mieleni pahoitin heti aamusta. En löytänyt mistään pussia, missä oli tärkeäksi muodostuneet tavarani, kuten Blastoestomulina = salva rakkoihin, bebanthen-tuubi, desinfiointisuihke ja muuta pientä. Tiedän illalla ennen nukkumaan käymistäni puhdistaneeni rakot ja laittaneeni niihin tuota ostamaani ihmesalvaa. Nyt pussia ei kuitenkaan löytynyt mistään, vaikka purin rinkkani useampaan otteeseen. Lopulta ajattelin, että jos joku on sen ottanut, hän on varmasti kipeästi sitä tarvinnut. Ja rukoilen, että hän voisi niistä löytää avun. Minun on varmastikin vain jo aika luottaa vaseliinin voimaan ja jakaa supervoiteeni niitä tarvitsevalle.

Toisen kerran pahoitin mieleni, kun menin aamukahville vasta Fromistaan saavuttuani kynnenen aikoja. Pyysin maitokahvin. Rouva näytti kuppeja ja kysyi kumpi ja vastasin: ”The bigger one, please.” Mutta hetken päästä olikin edessäni se pieni kuppi. Olen totaalisen väsynyt siihen, ettei kahviloissa tai ravintoloissa vaivauduta opettelemaan muutamia yksinkertaisia sanoja ja sanontoja englanniksi.

Kolmannen kerran pahoitin mieleni mennessäni syömään ylihinnoitellun menu-lounaan. En jaksanut etsiä mitään muutakaan ja kun olen nälkäinen, tulee minusta hieman kärsimätön ja kiukkuinen. Oli siis saatava ruokaa eikä alberguessa valitettavasti ollut keittiötä missä olisin voinut keittää pastani ja nauttia hedelmäni yhden pienen kylmän oluen kanssa.

Sanoin herra hovimestarille haluavani 1. platoksi Paellan. ”No paella.” Jos osaisin espanjaa, olisin kysynyt, että minkä hiivatin takia se on sitten listassa, jos sitä ei kerran voi tilata?! Jos osaisin olla tyly, olisin saattanut myös vaihtaa paikkaa. Mutta olen liian kiltti ja kohtelias…

Anyway, kun pöytään tuotiin menuun kuuluva viini – tällä kertaa puoli pulloa – päätin, että kostoksi paellan puuttumisesta juon varmasti sen kaiken. Ja joinkin, ähäkutti. Onneksi oli sentään hyvää viiniä. 2. plato sisälsi kanaa ja salaattia. En tiedä mitä kaikkia osia kanasta lautasellani oli, ainakin pieniä luita ja joku cashew-pähkinän muotoinen sisäelin – ehkä sydän (?) Jokatapauksessa arvelin, että jatkossa taidan syödä vain kasvisruokia. Nälkä kuitenkin lähti ja viini lämmitti mukavasti. Kaikki puoli pulloa. Mutta ei mieltä kovin pitkään, sillä seuraava harmitus odotti jo ovella. Tai oikeastaan oleskeluhuoneessa.

Saavuin kotiini, missä aion viettää ensi yön ja näin oleskelutilan nurkassa ihanan nojatuolin ja ajattelin, että tuohon minä istahdan. Mutta. ”Ystävällinen” omistaja oli kuitenkin laittanut istuimelle puisen kyltin ”Private”. Kyllä minä kertakaikkiaan mieleni pahoitin! Se oli uskomatonta… Istahdin sitten siihen kovaan korituoliin, jotka on tarkotettu meille kulkijoille ja päätin, että tästä torpasta en ostaisi yhtään limpparia tai muutakaan.

Ja ei aikaakaan, kun kuningas saapui valtaistuimelleen kylmän juoman kanssa, nojasi päänsä taaksepäin ja sulki silmänsä. Ja hetken päästä laittoi vielä vieressä olevan viilentävän tuulettimen päälle, joka tuiversi hänen hiuksiaan ja viilensi ilmeisen mukavasti. Se ei kuitenkaan pyörinyt niin, että sen viilentävästä hyrinästä olisi saanut edes pienen osan kukaan pyhiinvaeltajien tuoleissa istuvista. Ja niin kova korituoli painoi uurteet pakaroihini muistoksi paikasta, jonne en enää palaisi.

Majataloissa ja -paikoissa on isoja eroja. Joissakin ollaan valtavan vieraanvaraisia ja toisissa otetaan tasan tiskillä vastaan kulkijoiden kolikot ja se on moro sitten vaan. Pärjäilkäähän. Tämä ei kuulu ensiksi mainittujen joukkoon.

Huomenna aion Carrion de los Condes Pilgrims Hosteliin, jota kuvaillaan seuraavasti: ”Christian welcoming for pilgrims and musical event in the evening. Holy Eucharist and following community dinner, night prayer and blessing seremony for pilgrims.”

Luulen, että tuossa paikassa en pahoita mieltäni.

Ja nyt. Nyt menen ostamaan jäätelön. Kaupasta. Korituolin jäljet persuksissani.

ps. Mikäli haluat katsoa kuviani matkan varrelta, löydät ne Facebookista henkilökohtaisen profiilini takaa ”Askel askeleelta…” – nimisen julkisen albumin takaa 😊

14 kommenttia artikkeliin ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin.”

  1. Minua nolotti, etten osannut sanoa espanjaksi edes sitä, haluanko ison vai pienen kupillisen kahvia. 😉
    Ihana tuo ”korituolin jäljet persuuksissani” 😀 Minulle ei sellaisia tullut, olin kylmissäni ja märkä koko reissun.

    1. Voi ei! On totta, että vaikka helle ottaa välillä voimille niin on se silti parempi kuin sade. Mie osaan sanoa jo tortilla ja cafe con lecte ja jotain muutakin. Mutta mikä on iso kuppi, sitä minäkään en tiedä 😊

  2. Minä teen pyhiinvaellukseni tässä lähiympäristössä n. 50km säteellä. Maksimissaan kaksi yöpymistä luonnossa. Muutoin kotona. Talvella teen matkat suksilla tai lumikengillä. Valitettavasti täällä en ole saanut tuollaisia kasvattavia kokemuksia mutta varmasti yhtä lähellä luojaani kuin sielläkin. Hyviä tulevaisuuden matkoja toivottelen ja luojan siunausta.

    1. Kiitos Reino! Itsekin kuljen paljon luonnossa koiran kanssa eikä mikään ole parempaa kuin hiljainen järvenranta jossain jonka rannalle pystyttää teltta ja sytyttää nuotio. Ihmetellä Luojan suuruutta ja hänen luomaansa kauneutta ympärillään. Onnistuneita hetkiä sinulle! – Niina

  3. Kutkuttavan realistista kerrontaa! Nautin niin, että aivan pakko oli kaivaa vanhat caminopäiväkirjani esille, ja toden totta: yhtäläisyyksiä löytyy. Mutta. Mutta. Caminokuume lisääntyy pikku mielenpahoituskertomuksista huolimatta. Kumma tämä ihmismieli, sillä muistan jo usealla caminolla ajatelleeni, että olkoon vihoviimeinen kerta. Ja sinne taas haikailen. Kiitos näistä ”yllytyksistä”!

    1. Eikun vaan! 😊 Luulen, ettei tämä minullakaan jää viimeiseksi. Kaikkea nähtyä, koettua ja tunnettua täytyy kuitenkin haudutella tovi ennen seuraavaa etappia 😉

  4. Voit olla onnellinen siitä mitä sinulla on tai voit olla onneton siitä mitä sinulla ei ole. Sinä päätät.

  5. Mä niin symppaan sua tuon väsymyksen kanssa. Se on kuin pilvi auringon ja kaiken muun ihanan edessä. Itsekin juuri yritän karkottaa väsymystä, että pääsen nauttimaan kesästä. Tosin väsymykseni johtuu ihan eri asioista kuin sinun, mutta kuitenkin. Tsemppiä edelleen.

    1. Kiitos Terhi! Lämmin ajatus ja voimaannuttavaa kesää sinulle! ❤️

  6. Aivan mahtava blogi! Tulen täällä perässä ja tuntuu että jaan kaikki mielipiteet kanssasi. Kökötän nyt pikkukylässä ja täällä ei ole kuin kanaa, jota en syö. Täällä on pikkukauppa jossa on säilykkeitä ja no, siinäpä se oli! Haha

    1. Oi!! Missä olet Eeva tulossa? Mie saavun huomenna Leoniin. Sieltä saa varmasti muutakin kuin kanaa ja ranskalaisia. Paitsi että tänään sain paellaa! 👏🏼🎉🎈

  7. Kirjoitat niin elävästi! On ihana lukea tekstejäsi näin heti oman caminon jälkeen. Minullakin oli todella huono päivä Fromistassa ja satuin yöpymään tuossa samassa alberguessa. Se ei kyllä mieltä nostattanut 😊Vähiten vieraanvarainen paikka, jossa yövyin koko matkalla. Buen camino!

    1. Ah! Ihanaa kuulla etten ole ainut, jonka mieli teki aamulla häipyä as soon as possible. Olisi pitänyt tehdä pikku jäynä ja siirtää se private kyltti yhdelle kovista korituoleista😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.