Unelmia ja uusia tuulia

Tulee aikoja, että on lähdettävä. On mentävä. Muu ei enää ole mahdollista.

Pakko tunnustaa, mutta jännittää. Tai oikeastaan melkein jopa pelottaa. Olen viimein lähdössä. Matkalle, jota olen odottanut kauan. Matkalle, jota myös hieman pelkään ja jännitän. 


Mutta mitä? Jännitän sitä, että jaksanko. Jännitän sitä, miten pärjään huonolla kielitaidollani. Jännitän sitä, tapaanko matkalla ihmisiä vai kävelenkö tulevat viikot yksin. Pelkään, että jostain syystä joudun lopettamaan matkan. Jännitän eksynkö reitiltä vai ovatko keltaiset nuolet niin selvät, että löydän tieni seuraavaan kylään.

En kuitenkaan haluaisi pelätä, sillä pelko sitoo. Se kietoo kahleensa sydämen ympärille, kiinnittää siihen lopulta paksun rautaketjun jonka päässä oleva pallo sanelee sen, miten pitkälle pääset kulkemaan. Kuinka laaja on liikkumavarasi.


Haluan kääntää pelolle selkäni. Uhmata sitä ottamalla ne askeleet, joita kaikista eniten pelkään. Haluan ottaa askeleet kohti vapautta. Kohti rakkautta. Sillä pelkoa ei rakkaudessa ole. Ei ainakaan siinä rakkaudessa, jolla uskon Jumalan meitä jokaista rakastavan. Täydellinen rakkaus karkottaa pelon.

”Kun katselen taivasta, sinun kätesi työtä, mikä on ihminen? Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi, kuitenkin pidät hänestä huolen.” 

Tähän luottaen lähden. Kohtaamaan pelkoni ja sen myötä toivottavasti paljon muuta. 

Tänään lento Biarritziin, taksi vie St Jean Pied de Portiin ja sieltä jalkaisin Orissoniin.

Matka kohti Santiago de Compostelaa alkaa.
 

7 thoughts on “Unelmia ja uusia tuulia”

  1. ”Huomisen ylle on piirretty risti, turha on käydä sitä suremaan.
    Kuljemme pystypäin ja rohkeasti, Herramme ei jätä meitä milloinkaan.”
    Näin on kijaillut nykyinen pomosi ja tähän ajatukseen luotan viimekädessä minä pelkojeni kanssa.
    Siunauta askeliisi Niina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.