Alfa ja Omega

Lepopäivä Leonissa kohteli minua hyvin. Oli aika juoda pelkkää viiniä, olutta ja kahvia ja syödä viinereitä. Tänään oli aika palata arkeen ja virkistävän vesipullon seuraan. Jo kolme ja puoli viikkoa kestänyt leimajahti alkoi vuorokauden tauon jälkeen. Ensimmäinen pyhiinvaelluspassi on jo lähes täynnä ja piti ostaa uusi jotta loputkin leimat mahtuvat. Tämähän on omalla tavallaan suunnistusta. Nuolien perässä kävelemistä ja simpukoiden keräämistä. Matka jatkuisi tänään San Martin del Caminoon, reilut 26km.

Vartin käveltyäni sain pysähtyä ja kaivaa sadeviitan rinkan pohjalta. Onni on ollut myötäinen, kun en ole tarvinnut sitä kolmeen viikkoon. Päivän matkan alusta puoliväliin välillä riisuin viittani ja hetken päästä puin sen jälleen ylleni. Olen kiitollinen pitkistä legginseistä, jotka löysin Leonista. Vaellushousut kun ovat siellä Santiagon postissa odottamassa rantautumistani kaupunkiin. Märkänä vasten ihoakin ne lämmittivät mukavasti.

Tänään sain vastauksen mieltäni askarruttaneeseen haikarakysymykseen. Olen pohtinut viettävätkö pitkäjalkaiset ystävämme katoilla päivät ja yöt säällä kuin säällä ja tänään Alfan ja Omegan alla muutamien pisaroiden vielä putoillessa näin, kuinka ne availivat siipiään ravistellakseen sulista sateen kosteuden. Siellä seistä jököttivät sateessa jokainen omassa pesässään.

Alfa ja omega. Alku ja loppu. Nuo kreikan kielen aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain roikkuivat kellotapulin ja haikaroiden pesien yllä. Löysin Leon Hostellista suomenkielisen dekkarin, joka kulkee nyt mukanani kunnes viimeinen sivu on käännetty. Kirjan alussa ruumishuoneelle joesta löytynyt ja kylmiöön toimitettu ruumispussi alkaakin yhtäkkiä liikkua. Kuolinsyytutkija avaa pussin ja huomaa, että pussiin pistetty nainen on hengissä ja hän ryhtyy elvyttämään jo melkoisessa kohmeessa olevaa ”vainajaa”. Nuo puhallukset saavat elottomaan jälleen eloa.

Ystäväni kanssa viestittelimme pari päivää sitten. Elämästä ja sen mukanaan tuomista vaikeistakin valinnoista. Onko elämä sellaista, jota tulisi elää jonkin ohjekirjan mukaan? Miten erilaisiin valintatilanteisiin pitäisi suhtautua ja mistä tietää mikä reitti valita. Ystäväni viestiä lainatakseni: Ikään kuin elämässä olisi jokin käsikirja, jonka mukaan tulisi edetä. ”***** ei ole. On monta. Ja näyttää se Jumala pysyvän kyydissä vaikka elänkin eri lailla kuin ennen, en niin ahtaalla ja suitsiin sidottuna.” Evankeliumia korville tämä ajatus. Elää vapaana.

Elämä ei mene ohjekirjan mukaan. Ei ole olemassa sääntökirjaa tai käsikirjaa jonka mukaan tätä elämää tulisi suorittaa. Sitä kirjaa kirjoitetaan luku luvulta ja jos yrität lukea sitä etukäteen, et näe sivua kääntäessäsi kuin tyhjiä sivuja.

On aikoja, kun on päätettävä jokin luku. Toisinaan on taas vaihdettava juonen kulkua. Valittava uusi reitti. Tänään pysähdyin yhden miehen kanssa tutkimaan karttaa risteyksessä, missä oli mahdollisuus valita oikea tai vasen. Valitsimme eri reitit – hän lähti vasemmalle, minä oikealle. Reittejä – niin täällä kuin yleensä elämässä – valitessa haluan ainakin itse uskoa, että tämä tie on oikea minulle. Ja varmasti se sillä hetkellä onkin. Mutta niitä vaihtoehtoisia reittejä tulee lukemattomia tämän matkan varrella. Samaa tietä ei tarvitse jatkaa koko elämäänsä. On mahdollisuus valita kauniin ja elämää täynnä olevan maisemareitin ja kuluttavan asfalttitien reunan välillä. Ottaako reitti, jolla saa kulkea kiireettä ja levollisena, katsella kauneutta ja imeä elämää itseensä? Mennäkö maastoon jonka merkkejä ei tunne, mutta joka kutsuu kulkemaan? Kulkea ehkä joskus hieman vaikeakulkuisempaa maastoa esteitä ylitellen, mutta tuntea joka hetki olevansa elossa. Kirjoittaa kirjaansa luku luvulta alusta loppuun saakka.

Toissapäivänä kävellessäni Leoniin nostelin etanoita vesilammikoista, sillä en tiennyt olivatko ne joutuneet sinne vastentahtoisesti vai olivatko pulahtaneet ihan itse. Kun en tiennyt osaavatko etanat uida, nostelin ainakin kymmenkunta kaveria lätäkön reunoille. Etteivät hukkuisi.

Tänään mietin sitä, että kukin voi kuitenkin kirjoittaa vain omaa kirjaansa. Siinä seikkailee ja risteilee ihmisiä ja tarinoina ja sivujuonia, mutta en voi kirjoittaa kenenkään toisen tarinaa. Jos joku haluaa uida lätäkössä nenä kiinni pohjamudassa, niin se on hänen tarinansa. Luku hänen kirjassaan.

Toisaalta etanaepisodi sekä aloittamani dekkarin ensimmäiset juonenkäänteet saivat ajattelemaan, että miltä tuntuukaan, kun sinut nostetaan pois upottavasta vedestä? Miltä tuntuu, kun joku puhaltaa sinuun ilmaa niin, että voit jälleen hengittää? Olet elossa taas. Kun joku avaa sen kuolemansäkin ja huomaa, että sydän sisälläsi lyö sittenkin ja elämän henki alkaa jälleen vallata alaa.

Yksi luku loppuu ja toinen alkaa. ”Tällainen tästä nyt tuli. Ja se on hyvä näin. Se oli parasta näin.” Toivoen kuitenkin, että kirjassa, joka kertoo minun tarinani, voisi olla onnellinen loppu.

Loppumatkasta katselin kaukana siintäviä vuoria ja mietin, että tulisinko ylittämään nuo mäet. Paljon olen myös tällä tiellä pohtinut, mihin suuntaan elämäni tulee kulkemaan. Niitä lukuja ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu. Millainen luku seuraavasta tulee, se on luettavissa hieman myöhemmin…

Kirjoista puheen ollen, tapasin tänään Martin. Nilsiä ei näkynyt.

One thought on “Alfa ja Omega”

  1. Alfa ja omega. Alku ja loppu. Alun tiedämme, loppua emme koskaan – koska loppu ei ehkä tulekaan koskaan. Taivaassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *