780km. Minkä ihmeen tähden?

Saint Jean Pied de Portista Roncesvallesiin – 24,9km

Jos kahden ensimmäisen päivän matkaa pitäisi kuvailla, niin se oli ensimmäinen 8km pelkkää nousua, sadeviitta testattu. Orissonissa vietetyn yön jälkeen oli luvassa lisää nousua noin 6km. Mutta voi pojat missä maisemissa saatiin herätä! Ei siinä paljon haitannut kostea albergue tai tukossa olevat jalat. Hinku baanalle oli kova. Tätä oli odotettu ja nyt se tie oli tässä! Ja sitä tietä oli edessä melkein 800km!

Ensimmäinen kokonainen päivä vaellettiin kokonaisuudessaan melkoisessa pilvessä. Ja kiivettiin. Kiivettiin. Ja kiivettiin. Välissä oli hieman vähemmän jyrkkää tasaista kunnes alamäen alettua taivas viimein repesi ja antoi tulla mitä oli koko päivän vähän uhkaillut. Viimeinen 5km mentiin vesisateessa mudassa ja jyrkkää mäkeä alaspäin. Odottaen, jos vaikka seuraavan mutkan takaa tulisi tasanne mihin voisi hetkeksi pysähtyä lepuuttamaan jalkoja. Ei tullut. Mutta perille päästiin. Vesi virtasi varpaiden välissä ja eka rakko. Kävellen yhteensä noin 25km rinkka selässä tässä säässä. Mutta minkä ihmeen tähden?

Matkaan voisin nimetä montakin syytä, mutta luulen, etten vielä itsekään tiedä sen todellista merkitystä ja antia. Se tulee, kun askeleet on otettu päivä toisensa jälkeen – säässä kuin säässä. Eli minkä ihmeen tähden… Vielä en osaa sanoa. Lue viimeinen postaukseni reilun kuukauden päästä, ehkä löydän vastauksen sillä välin 🙂

Mutta jo nyt iloitsen siitä, miten paljon erilaisia ihmisiä tällä samalla tiellä kulkeekaan! Tänään jo puoleksi päätin islantilaisen miehen istuessani paikallisessa ravintolassa seuraani juttelemaan ja juomaan omaa oluttaan, että taidan muuttaa vuodeksi ulkomaille, opetella puhumaan kunnolla englantia ja tulen sitten takaisin. Vanhemmat: pitäkää huoli että jälkikasvu lukee vieraat kielet huolella. Niin paljon enemmän saa kun voi jakaa asioita muiden kanssa yhteisellä kielellä vähän syvemmältäkin.

Ensimmäisten kahden vaelluspäivän jälkeen täytyy todeta, että fyysisesti on kyllä ollut rankkaa. Mutta voi pojat miten kaunista! Vaikka tämä toinen päivä kuljettiin ihan pilvessä ja siitäkin viimeiset 5km kaatosateessa niin, että vesi lirisi varpaanväleissä, niin en silti haluaisi olla nyt missään muualla kuin täällä.

Kauniit kuvat Caminolta saattavat luoda ruusuisen kuvan ihanasta auringonpaisteesta ja kevyestä kulusta pitkin hiekkatietä pikku reppu selässä. Niitäkin päiviä varmasti tulee. Mutta kun on ylittänyt Pyreneiden vuoriston sumussa ja laskeutunut alas liukkaalla ja mutaisella polulla reisien melkein krampatessa, niin perille majapaikkaan päästyä on melkolailla voittajaolo.

Illalla oli vielä messu ja pyhiinvaeltajien siunaus alberguen kirkossa. Tuon siunauksen suojaan tuntuu hyvältä jättää itsensä ja tämä matka. Ja pyytää, että se antaa sen, mitä juuri nyt eniten tarvitsen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *